 |
| ...and make sure i will learn, ok? |
Tiedätte varmaan sen tunteen kun vituttaa, suututtaa, kiukututtaa taikka ihan rehellisesti surettaa. Kaikki negatiivisia tuntemuksia jotka saadaan aikaiseksi pääosin itseaiheutettuina, taikka muiden ihmisten toimesta.
Noh, sitten tiedäte varmaan myös sen, kun sinua suretaa tai vituttaa ja joukko ihmisiä tulevat yksi toisensa jälkeen ihmettelemään, että miksi olet tuollainen, älä jaksa valittaa, itkisit nyt vielä! Lähimmäisten piristysyritykset ovat toki liikuttavia, mutta usein turhia, sillä kun vituttaa, niin silloinhan sitä vituttaa niin, ettei edes aio oikein piristyä, ei vaikka jo vähän haluaisikin. Vielä ehkä tuomittavampina pitäisin ihmisiä, joita nykyään tuntuu riittävän; happy happy joy joyt (myöhemmin hhjj:t). He ovat sitä mieltä, että vaikka kuinka ja mikä ottaisi päähän ja sinulla olisi ongelma, sehän pääasiassa johtuu siitä, että olet liian herkkä ja teet asiasta kuin asiasta draamashown siksi, että haluat sitä. Heillä harvoin käy mielessäkään, että jos tuo ihminen on harmissaan, siihen saattaa olla syy. Vaikka syy olisi hhjj:n mielestä täysin typerä, olisi kuitenkin otettava huomioon, etteme kaikki elä samaa tunne-elämää, vaan se joka toiselle on läpihuutojuttu, voi olla kaverille siinä vieressä iso ja vaikea asia. Ja ihan oikeasti iso ja vaikea asia.
En ole koskaan kuulunut näihin happy happy joy joy-ihmisiin jotka käskevät ihmisten tuoda vain positiiviset tuntemukset esiin ja ahdistuvat heti jos joku aloittaa keskustelun vakavammasta tai negatiivisemmasta aiheesta. Olen kylläkin sortunut mulkoilemaan ihmisille, jotka ovat mielestäni liian herkkiä kaikelle, eivät omaa pienintäkään ronskimman huumorin tajua, taikka joiden seurassa koen joutuvani harkitsemaan jokaisen sanani tarkasti, jotten vaan loukkaisi ketään. Mielestäni tämä herkkänahkaisuus on ollut luoltaantyöntävä piirre ihmisessä ja nämä tyypit ovat vieneet hapen ja rentouden kaikilta ympärillään eläviltä ihmisiltä. Tunnen osittain edelleenkin näin ja pelkään yhä loukkaavani jatkuvasti näitä ihmisiä sanomisillani, vaikka ikimaailmassa en heitä tahtoisikaan loukata. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella, että jos joku kokee negatiivisen tuntemuksen, hänellä on siihen oikeus ja syiden ei edes tarvitse olla minulle selviä, sillä enhän minä hänessä elä.
Happy happy joy joy-tyyppien alalaji ovat ihmiset joiden mielestä kenelläkään ei ole oikeutta valittaa mistään, koska kuitenkin jostain vinku-intiasta löytyy joku joka ei ole syönyt kolmeen viikkoon. Mitenkään kehitysmaiden ongelmia ja muiden ihmisten ahdinkoa vähättelemättä, päinvastoin, koen, että minulla on kuitenkin oikeus kokea surua pettymyksistäni, kiljuvaa nälkää työpäiväni jälkeen ja vitutusta ihmisistä ja asioista joiden kanssa painiminen vie hermoja ja energiaa. On totta, että omat ongelmat täytyy jollain lailla ehkä kyetä tunnistamaan ja vertaamaan niitä todellisiin isoihin ongelmiin maailmassa, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että edelleen yksilölläkin on tunteet ja täysi oikeus niihin. En tiedä, mitä ajattelette, mutta minusta minulla olisi oikeus surra kuollutta koiraani, vaikka ystäväni olisi juuri menettänyt isänsä.
Muistetaanko jooko kaikki, että kun jonkun mieltä painaa, siihen on usein syy, ja vaikka syy tuntuisi sinusta naurettavalta, se on hänelle harmittelun arvoinen kuitenkin. Ja se, että jollakulla on ongelma, ei edes välttämättä aina johdu siitä, että tämä ihminen on herkkä, tai mikä pahempaa, nainen!
